Sivut

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Sosiaalinenkakara

Empäs ole kirjoitellutkaan pariin päivään blogiin, anteeksi pyyntöni siitä. On ollu aika paljon tässä tekemistä ja menoja, mutta yritämpä tässä nyt tiivistää jotenkin parin päivän tapahtumat, ettei ihan monen sivun mittaista tekstiä sentään tulisi :-D Ainiin, ilmoitin Vinjan jo Lahden pentunäyttelyyn, joka on 28.10. ja sitten ilmoitin vielä Helsinki Winneriin lauantaille 8.12., ja anoin kulkulupaa sitten sunnuntaiksi Voittajaan, vieläkun saisi ne lähetettyä.

Torstaina meillä oli se pentukurssille ilmottautuminen, meitä oli ilmottautumisessa ainakin 16 koirakkoa. Meidät ensiksi piti jakaa tason mukaan, mutta loppujen lopuksi jaettiin koon ja tavoitteiden mukaan; kisaamista tavoitteleviin & peruskoulutuksen haluaville. Me päästiin tuohon kisaamista tavoitteleviin.
Vinja on nuorin kaikista noista pentukurssilaisista, mutta eipä se mitään haittaa!
Otettiin torstaina tuolla vähän kontakti-harjoituksia eli nami esimerkiksi selän taakse ja pitää saada koiran huomio jotenkin suunnattua ohjaajaan, ja heti kun koira katsoo nami & kehu. Vinjalla onnistui tosi hyvin, mutta silloin kun Pia kertoi kurssista ja sen sisällöstä Vinjalla kävi aika vähän pitkäksi ja se yritti leikkiä vierustoverin kanssa, mutta ymmärrän toki tuota, onhan se ''vauva'' vielä.
Ensikerralla tarkoituksena on ainakin ottaa vähän ''häiriö piiriä'' eli koirakko kiertää vuoronperään koiria piirissä ja kontakti pitää olla omistajassa, vähän jännittää miten tuo menee, mutta eiköhän se siitä.

Perjantaina aamusta lähdettiin ajamaan Rantasalmelle eläinlääkäriin rokotuksiin, Vinja oli oksentanut kerran menomatkalla, vaikka en antanut sille aamulla ruokaa vaan ihan myöhään illalla.
Odotushuoneessa oli shelttivauva, jota Vinja sitten tuijotteli pitkään :-D Mutta hyvin odotuskin meni Vinjalla tutkiskellessa paikkoja. Ainiin me punnittiin se äidin kanssa siellä, 8.6kg! Lopulta sitten mekin päästiin eläinlääkärille, ja hyvin tuo antoi itseään tutkia, hampaidentarkistus oli epämukavaa, mutta sitä pitää nyt sitten treenailla. Rokotus sujui tosi hyvin namia mässäillessä. Ell. sano, että Vinja voi olla entistä väsyneempi rokotuksen takia, joten se nukkuin paluumatkan kotiin nätisti.
Päivällä menin Vinjan kanssa Kaisan luokse yöksi, ei tuo tehnyt siellä, kuin yhdet pissit, mutta ne osuikin matolle. Käytiin aika paljon kävelemässä keskustassa, ja tuo heiluttelee kyllä häntää vastaantuleville, muttei syöksy niiden luokse IHANAAIHMISIÄRAKASTANAAAAAAAAAAAAAA- asenteella, Vinja on vähän varuillaan uusia ihmisiä kohtaan, muttei arka, mikä on musta ihan hyvä juttu! Hyvin tuo jaksoi kävellä, ja leikkiä Raisan kanssa, ja pystyin sitä vapaanakin pitämään Kaisan pihassa. En kyllä illalla huomannut Vinjassa mitään erityistä väsymystä, joten rokotuksesta ei sitten onneksi mitään seurauksia, sitten tullutkaan.

Lauantaina Vinja heräili seitsemän aikoihin ja käytettiin pissalla, ja sitten jatkettiin nukkumista, ja Vinja nukkui melkein kymmeneen asti! Lähdettiin vähän ennen kahtatoista Ainoa&Milaa ja Sanna-Maria&Elliä vastaan linja-auto asemalle koirineen, aseman vieressä oli jokin sählyjuttu, jossa soi musiikki ja oli _palloja_, mutta Vinja ei onneksi musiikista välittänyt, mutta pallot kiinosti enemmän :-D Vinja suhtautu uusiin koiriin hyvin, mutta uudet koirat taas ei Vinjaan niin hyvin, Mila pelkäsi ja Elli oli vähän peloissaan tai jotain :-D Vinjaa kyllä kiinosti, mutta vähän sitäkin ihmetytti niiden käytös, kun ei kaikki haluakkaan olla niin parhaita kavereita Vinjan kanssa..Mentiin vielä odottamaan Kaisan luokse Riinaa&Dubbléa, mulla ei oikeestaan edes ollut mitään aavistusta miten Vinja suhtautuu itseään pienempään pentuun, mutta hyvin niilläkin sujui jo leikit sisällä.
Vinja ei oikein jättäny Dubbléa ulkonakaan rannalle kävellessä rauhaan, joten Riina joutui sitten kantamaan Puplea loppumatkan. Lopulta sitten päästiin rannalle ja päästin Vinjan vapaaksi, ja se syöksyi heti kiusaamaan D'tä. Yritin myös houkutella Vinjaa uimaan, mutta se suostui tulemaan vain mahaan asti, mikä on kyllä jo edistystä. Me ei kauan edes siellä rannalla ehditty olla, koska siihen joku poika tuli häiritsemään ja kyselemään koirista, eikä se uskonut, että Vinja on collie, vaikka yritin sille selittää, että on sileä-ja pitkäkarvaisia collieita. Lähdettiin Maijun ja Ainon kanssa Eveä&Fixiä vastaan, ja sitten vaihdettiinkin rantaan jossa koiria voi pitää vapaana. Vinja siellä jatkoi sekoiluaan ja D'n kiusaamista, kunnes Riina joutui lähtemään rannalta, ja vähänajan päästä Evekin joutui lähtemään, mutta onneksi Mia&Vanilla tulivat käymään rannalla! Vani ui ja Vinja ihmetteli vieressä pää kallellaan :-D Voi kun munkin koira uisi!
Saatiin nappastua yhteiskuva kuitenkin kaikista koirista (paitsi Vanillasta), mutta kuitenkin aikamoisella säätämisellä niinkuin aina.

Sunnuntaina käväisin ilman koiraa Mikkelin kv'ssa,ostin sieltä Vinjalle ruskean nahkahihnan, sinisen vinkuvanpehmolelun, sekä ruokakupin laitan ostoksista kuvat myöhemmin.Näyttelyistä kuvia löytyy täältä. Kuvat tietenkin mössääntyivät tuolla kuvasivustolla.

Pahoittelen pitkästä, typoja sisältävästä ja sekavasta tekstistä! Loppuun vielä kuvia;










maanantai 23. heinäkuuta 2012

Treenailua

Jeeee, vihdoinki paistaa aurinko! On kyllä muutenkin ollut tosi mahtava päivä ton koiran osalta, nimittäin treenattiin tänä aamuna paikallaoloa, sanoin ''paikka'' ja otin aikaa sen pari sekuntia, hyvin toimi. Sitten sanoin käskyn ja otin pari askelta taaksepäin, hienosti pysy kakru paikoillaa! Otin myös sivua ilman hihnaa, joka toimi myös tosi hyvin. Harjoittelin myös seisomista näyttelyhihnan kera, ja otin raviakin sen kanssa.
Harjoittelin, sitten pari kertaa ihan perus maahan menoa ja istumista.
Sisko muuten sai otetuksi nyt sen 11vko seisotuskuvan, jos nyt vaikka olisi onnistunut...


Keksin tänään myös, että voisin ottaa Felixin hihnaan ja antaa koirien vähän aikaa leikkiä, ja hyvin sekin toimi, ensin Vinja oli vähän peloissaan, mutta kyllä se leikki siitä sitten lopulta lähti luonnistumaan. Annoin niitten leikkiä vartin ja käytiin sitten rannassa juomassa, Felix tosin kahlasi myös. Päästettiin Felix myös lopulta vaapaksi kun Maiju tuli kotiin, ja hienosti ne sillonkin tuli toimeen. Sain myös näistä jonkinlaisen kaveriposekuvan, tosin siinä tarkennus osui vain Felixiin. 



Pelailin Vinjan kanssa myös ensimmäisen tason älypeliä, jonka pentu hoksas tosi nopeesti!
Kohta mennään varmaan testailemaan tohon pihalle pentuagia, saa nähdä miten tuo tajuaa siitä mitään!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Haaste

Kiitos haasteesta Sansku! 8)

1. Miksi kirjoitat blogia? ~ mukavaa vapanajanvietettä 
2. Mitä olet tehnyt tänään/aiot tehdä? ~ käväisen raveissa kuvailemassa ja katselemassa, touhuilen Vinjan kanssa
3. Viimeisin katsomasi elokuva? Mikä se oli? ~ Paranormal activity 2, kauhu
4. Missä olet huomenna tähän aikaan? ~ kotona möllötän
5. Missä kaupungissa haluaisit asua? ~ Mikkeli, Vantaa, Espoo tai Savonlinna
6. Harrastatko mitään "virallisesti"? ~ tanssia ja koiria
7. Suurin pelkosi? ~ menettäminen
8. Kolme rakkainta esinettä? ~ kännykkä, tietokone ja kamera
9. Minkä ikäinen haluaisit nyt olla? ~ 16-20
10. Kuinka pitkä olet? ~ 158.6 cm
11. Oletko allerginen millekkään? Jos olet, mille? ~ en millekkään

Ohjeet seuraavalle:
Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.

Kysymykset haastetuille:
1. Pidätkö valokuvaamisesta?
2. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
3. Mitä odotat tällähetkellä innolla?
4. Odotatko jo koulujen alkua?
5. Mikä on lempi koirarotusi?
6. Pelkäätkö jotain? Mitä?
7. Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? Jos on, mikä?
8. Aiotko tehdä tänään jotain merkittävää?
9. Juotko kahvia?
10. Onko sinulla jokin sairaus?
11. Oletko tällähetkellä kotona?

Haastan: Erikan, Wilman, Ellan ja Nooran

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Sosiaalista toimintaa

Anteeksi, on tämä kirjoittaminen vähän jäänyt vähälle. Mutta siis tyttö on nyt viettänyt sosiaalista elämää muiden koirien kanssa, ja oli viime viikonloppuna Kaisalla hoidossa, sai sillä reissulla tavata Kaapon.
Lauantaina kun käytiin hakemassa Vinja kotiin käytiin samalla reissulla rannalla lenkillä Raisan ja Kaapon kanssa. Oon kyllä niin ylpee ton hihnakäyttäytymisesta ja siitä, että toistaseksi pysyy vapaana, vaikka ihmisiä kulkikin siitä ohi. Ainiin, kakaran korvat nousi ja pahasti, kasvattaja suositteli glyserolin ostoa. Ajattelin sitten sitä ostaa, ettei noitten teippien kanssa tarvitse tapella. Hoooo se glyseroli toimi toosi hyvin!!



10vko + pystykorva
© Kaisa

Sunnuntaina mulle kotiutuikin yllättäen tuo Canon 50mm f/1.8 :3 tykkään!
Tällä viikolla ollaan pysytelty kotona sateen ja huonon ilman takia, möh. Vinja lähti äsken taas kyläilemään pariksi päiväksi, huomisen Lintsin reissun takia, toivottavasti ei olisi kovin herja...
Ensi viikolla onkin sitten ensimmäinen rokotus, ja torstaina suuntaamme pentukurssille! Toivon hartaasti, että penska osaa käyttäytyä siellä, ja en mokaa :--D Ja lauantaina meillä onkin miitti johon tulee, Raisa&Kaisa, Fixi&Eve, Elli& Sanna-Mari, Mila&Aino ja Dessu&Dubblé&Riina! Pääseepä tuo meidän tyttö taas tapaamaan uusia koiria, jeee! Sunnuntaina sitten suuntana Mikkeli kv, en sinne ota Vinjaa kuitenkaan mukaan, vaan ihan kuvailemaan ja katselemaan sinne menen. 

11vko




maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kaveri kyläilemässä

Torstaina Sanni&Nanni tuli junalla Mikkeliin, josta tulivat sitten meille. Vähän pelotti, että miten Vinja suhtautuu Nanniin, eli siis pelkääkö vai mitä, mutta hyvin nuo nössöt tuli juttuun ihan alusta alkaen.
Käytiin rannalla Nannin ja Vinjan kanssa, Nanni ui ihan mielellään, mutta Vinja tyyty kahlailemaan.
Musta on tosi hyvä, että Nanni tuli Vinjan kaveriks niin sai tuo kakara vähän purettua energiaansa, ja muutenkin sai viettää sosiaalista elämää. Käytiin myös katselemassa arkitottis treenejä, hyvin Vinja sielläkin jaksaa rauhassa katsella muita koiria, eikä hauku tai huuda yhtään.
Perjantaina saapui mun kauan odotettu aarteeni, kamera!! Ja kävin myös perjantaina joskus yhen aikaan yöllä kävelemässä tuolla tiellä ihan vaan parisataa metriä, oli kyllä siiistiä voisin lähtee toistekin.
Lauantai päivä meni koirilla temmeltäessä ja kotona makoilessa. Vaihto-oppilaatkin tuli sitten isäpuolen luokse, Vinjaa ne eivät vielä ole nähnyt. Tytöt tulivat siis Itävallasta ja Turkista, tosi mukavia ovat, parantaa ainakin mun englanninkielen taitoa, hope so!
Eilen me käytiin Juvalla koirien kanssa moikkaamassa serkkuja, hyvin Vinjalla sujui sekin matka, huomas kyllä, että sitä vähän rasitti lasten huuto ja riehuminen. Niin siis, automatkan se matkusti Felixin häkissä, menomatka meni hyvin, mutta tulomatkalla olin just ehtinyt kehumaan, että miten se ei oo oksentanu kokomatkana, kappas löytyhän ne oksennuksen sieltä häkistä. Käytiin myös viemässä Sanni&Nanni juna-asemalle, ja käytiin katselemassa Sirkus Finlandiaa, vautsi oli upeeta! Koira siis odotteli nätisti kotona, en löytäny lattialta muutakuin yhdet pissat. Tässäpä nyt tiivistetysti meidän parin hellepäivän vietosta, vielä loppuun kuvia!

vauvamasu


                     

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Treffailua

Eilen lähdettiin kotoota ajamaan kaksymmentä yli 10 kohti Mikkeliä, ja otettiin matkalta kyytiin Kaisa&Raisa, ja ajettiin siitä Rantakylään, jossa treffattiin Riina&Dessu.
Käveltiin siinä sitten vähän matkaa KooKoo99:n kentälle päin, Vinja ja Raisa juoksenteli vapaana.
© Kaisa
Vähän aikaa kun oltiin kävelty lähettiin suunnistamaan lintutornille, mutta ei sitten sielläkään oltu pitkään - itikat. Päätettiinkin mennä Rantakylän koulun kentälle, nimittäin siellä pysty pitämään koiria vapaana, ja muutenkin siellä oli mukava kuvata ja treenata (ok mitä mä nyt oisin treenannu) Siinä me sitten vähän aikaa käppäiltiin ja leikitettiin koiria, mutta sitten Riinan pitikin jo lähtee.
© Kaisa

© Kaisa
© Kaisa

Murrr, eikä se kamera ees tullu, nimittäin NetAnttilasta tuli kirje, että se tuote oli loppunut joten sitä ei voitu lähettää..joten tilasin sitten eilen Gigantista tuon Canon EOS 600D, jos se nyt vaikka saapuisi tällä viikolla.
Huomenna tulee Sanni&Nanni, ja on meillä maanantaihin asti jeeeee 8)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hölläystä

Huoh mä jo säikähin lauantaina, että toi penne on onnistunu saamaan jo toistamiseen virtsatietulehduksen nimittäin se pissas ulkona ollessa 3 kertaa 5-10min välein, seurailin sitä vähä tarkemmin, ja nyt oon sitä mieltä että se oliki väärä hälytys ei toi nyt ole ylimääräisiä pissaillut, hyvä niin!

 Keskiviikkona Hanna tuli käymään, ja se olikin ostanu Vinjalle samanlaisen pentupallon, kun mikä sillä jo oli, mutta eipä se mitään. Me oltiin aika paljon ulkona, joten saipahan tuo purettuu energiaansa. Otettiin myös Hannan kanssa uusi seisotuskuva tytöstä. Tilasin myös uuden kameranrungon!!!
8vko

Torstaina kävin kävelemässä vähän Vinjan kanssa, ja pidän tuota nyt vapaana nimittäin nyt se pysyy, mutta sitten kun murkkuikä ja se aika kun korvat puuttuu iskee niin sitten onkin jo vähän erijuttu..mutta niin rauhassa me käytiin käveleen pellolla, hyvin toi jaksaa, voisin kohtapuoliin alkaa pidentää tuota matkaa!
Isosisko muuten osti Mikkelistä Vinjalle beigen näyttelyhihnan, tack.
Illalla sitten käytiin taas vaihteeks Kaisalla, käytiin kävelemässä kylällä, niin V sai nähdä vähän tuota menoa, ihan nätistihän se siellä menee, mitä nyt välillä stoppailee. Yhessä vaiheessa tulikin ranskis vastaan, ja ootin jo ihan paniikissa mitä tapahtuu, mutta hienosti tuo sen ohitti kyllä.

Perjantaina me hölläiltiin ja treenailtiin kotona eli ei mitään ihmeitä. Käytiin kyllä vähän kävelemässä, mutta muuten ihan rento päivä.

Lauantaina riehuin aika paljon Vinjan kanssa pihalla, ja sitten illemmalla Kaisa tuli yöks, lauantaina en hirveesti treenaillu, paitsi ihan illalla otin parikertaa ''istu'' ja palkka, ''seiso'' ja palkka. Me valvottiin aika myöhään, mistä oli ton penskan kohalla hyötyä se, että se nukku sitten aamulla jopa seittemään, BILEEET!

 Eilen käytiin _taas_ käveleen :-D Ja riehuin pihalla tuon kanssa, jonka seurauksena mua pisti amppari, onneks ei Vinjaa. Käytiin myös Kaisan kanssa uimassa, ja jätin V:n pentuaitaukseen siksi aikaa, laitoin sille sinne ruuan,pedin, lelun ja vessapaperirullan. Ja ei toi penska pysty olemaan ees puoltatuntia yksin (no ei tietenkään kun ei olla yksin oloa vielä minuuttia kauempaa treenattu) nimittäin kamala kiljunta ja huuto kuulu ulos kun oltiin tulossa sisälle. V oli myös levitelly nappulatkin ympäri aitausta ja nappuloita oli sen aitauksen ulkopuolellakin, nyt mä rupeen tosissani harjottelemaan tota yksinoloa niin ei sitten koidu syksyllä ongelmia kouluun lähtiessä! Mä oon muuten laskenu V:n aina 5-10min pihalle, ja nyt se osaa sitten jo raapia kun haluaa sisälle, good girl.

Tänään venailen kuumeisesti kameraa, jotta pääsisin kuvailemaan nimittäin en omista tällä hetkellä minkään näköistä kameraa, koska myin jo tuon tonnideen :-D Treenailen tänään myös tuota yksin oloa, seisotusta kera näyttelyhihnan ja muuta mukavaaaa!