Miksi hankin koiran?

Viimepäivät mulla on menny sairastellen, joten ajan kuluksi mä aattelin kirjottaa blogiin aiheesta: Miksi mä hankin koiran? 

Lueskelin eilen Jennyn blogia ja inspiroiduin sieltä kyseiseen aiheeseen.

Miksi mä tosiaan hankin koiran? Mistä mun koirainnostus on lähtenyt liikkeelle? 

Pienenä mä olin enemmän heppatyttöjä kuin koiratyttöjä, mä en katsellut ja ihaillut Hopeanuolta, pakko tunnustaa. Mutta mun ollessa 5.vuotias me ruettiin ehottaa/ruinaamaan äidiltä "kivaa pientä hauvaa", jota voisi rapsutella ja sen kanssa voisi leikkiä. No tulihan meille sitten cavalier narttu, joka oli värivirheellinen, mutta me ei näyttelyistä oltu kiinnostuneita. Fanni oli aina kaikille iloinena, häntää heilutteleva, ylipainoinen ja kuorsaava pikku neiti. Fannin ollessa n.6.vuotias me kiinnostuttiin agilitystä ja muista koiraharrastuksista, kuten tokosta ja koiratanssista, parin kaverimme takia. Me ruettiin hyppelemään Fannin kanssa pihalla pieniä esteitä, kunnes Fannilla todettiin sydänvika, mikä esti Fannin agiliitämistä jonkin verran. Fanni kuoli viime vuonna 3.2. ja ell. tuli lopettamaan Fannin meille kotiin ja tuo oli kyllä elämäni karsein kokemus, sen voin sanoa. 

Mutta Fanni on mun ns. elämäni koira! 

Fannin aikana mä olin jo monesti miettinyt omaa koiraa, mutta mä tiesin, että äiti ei innostuisi kolmannesta koirasta talossa. Myöhemmin mä kyselin äidiltä olisko mun mahdollista ostaa oma koira, mun omilla rahoillani, koska mun koirainnostus oli kokoajan vaan noussut ja mä halusin jonkun oikeen harrastuksen tietokoneella istuskelun tilalle ja mä halusin tehdä tosiaan jotain!  Ja se oli äidille ihan ok, kunhan se tosiaan olisi kustannettu mun omilla rahoillani.
Rodunpohdintasessioiden jälkeen päädyin nahkaan, koska tunsin sen mulle sopivimmaksi roduksi niin luonteen, ulkonäön ja harrastusmahdollisuuksienkin takia.

Vinja on antanut mulle paljon, niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Voin sanoa, että en innostu siitä, että mun täytyy herätä keskellä yötä keräämään oksennuksia lattialta, viemään keskellä yötä sitä ulos tai siitä, että joudun häpeemään sen käytöstä junassa.

Mutta Vinjan ja koiraharrastuksen ansiosta mä oon saanut uusia kavereita, kokemuksia ja elämääni innostusta. Eli minäkin voisin näin kliseisesti sanoa, että koiraharrastus on muuttanut mun elämän. 

Tässä tälläistä pientä pohdintaa, en tiedä pysykö teksti ihan aiheen sisällä, mutta toivotaan, että siitä saisi edes jotain irti.